tiistai 19. toukokuuta 2009

Muutama puska poikineen...

Meillä on vietetty kaiket päivät ulkosalla. Hommia on paljon ja tuntuu, ettei mitään ihmeellistä saa aikaiseksi vaikka joka ilta rättiväsyneenä päänsä tyynyyn painaakin. Mutta ollaan lapioitu hiekkaa, haketettu risuja, kannettu kiviä, kuskattu traktorilla multaa, levitetty lehmän lantaa jne.

Eilen saatiin yksi istutusallas puolivalmiiksi. Tässä pari kuvaa siitä vaikka nyt keskeneräinen onkin...




Istutimme pikku jasmikkeita ja keijuangervoja. Monta. :)
Nyt täytyisi hakea taimistolta liian monta valkoisen sammalleimun alkua, jos meinaa saada tiiviin maton roikkumaan tuosta muurilta alaspäin. Myyjän mukaan kahdenkymmenenviiden sentin välein jos istuttaa, niin sellaisen saisi. Kolmekymmentä täytyisi siinä tapauksessa hakea. Huh! Pensaistutusten ympärille levitetään vielä maisemointikankaat ja kuorikatetta. Muuten ei rikkaruohot pysy aisoissa tällä markilla!


Mielessä on jo ihania kesäisiä terassi-iltoja ahomansikan tuoksussa...:D Näissä jasmikkeissa pitäisi olla sellainen tuoksu kukinnan aikaan. Todellisuus näkynee muutaman vuoden sisään, kuinka akan haaveen käypi...;D Mutta toivos on hyvä elää!

Ensimmäisiä perhosia pongailtiin lapsukaisten kanssa! Ja toivotankin teille niiden myötä oikein ihania ja kesäisiä päiviä!
Johanna


8 kommenttia:

  1. Jo on teillä hurja urakka! Hienolta alkaa näyttämään.

    VastaaPoista
  2. Ihailen sinun energisyyttäsi.
    Ihania aurinkoisia päiviä sinnekkin ♥

    VastaaPoista
  3. Touhukkaita olette!
    Jasmikkeet ovat aivan ihania ja hurmaavan tuoksuisia! Sammalleimumatosta tulee upea! Miltä taimistolta hankitte taimenne?

    VastaaPoista
  4. joo tuloo kyllä tosi hieno!!!tai siis upea!!huomenna nähään;)

    VastaaPoista
  5. Teillä on kyllä ihana koti, ihana kesäauto, tulossa ihana piha.. Taidan kommentoida ekaa kertaa, vaikka seurannut olen blogiasi pitkään. Iloista helatorstai-viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Tuo ylimmäinen kuva on muutes hieno :)!

    VastaaPoista
  7. Blogissani on sinulle jotain :)

    VastaaPoista
  8. Usko pois, että elokuussa on jo aivan mahtavan näköistä! Luonnossa on ihmeellistä kasvuvoimaa. Meillä mökkitontti on avattu kaivurilla viime viikolla ja nyt jäljellä satoja ja satoja neliöitä tasaista savikenttää... Ehkä viiden vuoden päästä uskallan näyttää kuvia! Onneksi pihasuunnitelma teetettiin rautaisella ammattilaisella!

    Jään mielenkiinnolla odottamaan jasmiken tuoksuisia postauksia.

    VastaaPoista