torstai 1. syyskuuta 2011

syksyinen torstai-ilta...

Meillä täällä on neiti kuumeessa ja jossain ihme "rokossa", jolle neuvolakaan ei keksinyt nimeä. Pientä piristystä piti keksiä sisätiloissa kökkimiseen, joten nappasin pöydän kulmasta kiinni ja käänsin sen vaihteeksi toisinpäin. Tilan muodolle pöytä sopisi paremmin toistepäin mutta kivaa vaihtelua tämäkin. Ei se ikinä ole ollutkaan näin. Muutenkin vaihtelen tavaroiden ja huonekalujen paikkoja todella harvoin...




Kuvat on laadultaan nyt aikasta syvältä. Oli meinaan jostain ihmeen syystä jäänyt kameraan urheilukuvaus vai mikä lie asetus päälle, enkä sitä sitten neidin kanssa hääräillessä huomannut, joten näillä nyt mennään.. :)

Ihanan syksyinen ilma tänään! Meitä ei täällä sisätiloissa yhtään haittaa tuulet eikä sateet. Sytytellään kynttilöitä ympäri tupaa, pistetään takkaan valakia ja omppupiirakkakin uunissa on valmistumassa, joten kaikinpuolin mukava torstai... :)




Syksyn kunniaksi ajattelin kaivella kopan pohjalta isoäidinneliövirkkuut ja ryhdistäytyä taas siinä puuhassa. Muutama vuosi taitaa vielä tällä tahdilla mennä, ennenku peittoon on neliöt kasassa. ;)




Ruokahuoneen toisella reunalla olevassa nojatuolinurkkauksessa juodaan aina ilta- ja aamuteet.




Hauskaa viikonloppua kaikille täällä piipahtaville!

Meillä lauantai-iltaa vietetään PowerParkin päättäjäisissä. Tulkaahan moikkaamaan jos meidän mölyapinalaumaan törmäätte...:)

Johanna

32 kommenttia:

  1. On teillä kyllä kaunista :) Meidän Mytty on ollut just viime viikolla tossa samassa taudissa. ensin kuumetta ja sitten nousi kamalasti pieniä punaisia näppylöitä. Luulin että olisi ollut vauvarokkoa mutta neuvolassa sanoi ettei ole. Jotain flunssavirusta siis liikkeellä joka tekee noita näppyöitä. Meille se tuli serkuista... Nyt poika jo muuten kunnossa mutta näppyjä vielä on.

    VastaaPoista
  2. Voi että on sitten kaunista! Tuo lautashylly on aivan ihana ja katulamppu-kynttelikkö todella kaunis:) Meilläkin toiselle typyselle nousi jotain ihme rakkuloita, jotka ei ole vesirokkoa, eikä vauvarokkoa. Mitä lie ovatkaan.

    VastaaPoista
  3. Kaunistahan teillä on =). Pitäis itsekins saada aikaiseksi syksyn ensimmäinen omppupiirakka.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat!Tykkään kovasti noista punaisista väripilkuista! <3 Mun blogissa on muuten "punainen gg arvonta"!;)
    Monesti on pitäny sanoo että sun yks kaveri on mun työkaveri!Kerran selitti jotain teidän (ei niin suunnitellusti sujuneista!)ulkomaan reissuista ja kuulosti niin tutulta,täältähän mä olin niistä just lukenu! :) Pieni maailma!

    Ihanaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
  5. Niina: Nyt heräs uteliaisuus, että kukas mun kavereista on sun kans samas työpaikas? ;D Asutaankin sitten ilmeisesti aikasta lähekkäin?! Pieni maailma! :)

    VastaaPoista
  6. Voi että teillä on kaunista!:-)

    VastaaPoista
  7. Marika L!:) Jeps,mä asun sjoella!;)

    VastaaPoista
  8. Ihania nuo sun punertavat tektiilit! Kivalta näyttää. Onnea neliövirkkuisiin =D

    VastaaPoista
  9. Ihania tunnelmia teillä:) Harmi vaan että Elli kipeenä, terkkuja pikkuiselle! Toivottavasti tautii häipyy nopsaan pois!
    t. kati

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa ihan entero-rokolta. Mutta kai neuvolassa olisivat sen tunnistaneet...? Meidän pojalla oli entero viime vuonna ja se vei kynsiäkin mukanaan. Aika inha tauti. Toivottavasti teidän tyttö paranee pian.

    Kodikkaan näköisiä kuvia!

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo toka kuva! Valkoista ja punaista - nams <3 Ja tilkkupeitto - huoks. Kaunista....

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia ja niin miustakin on kovasti viehättävä tuo siun tilkkupeitto :)

    T:Charlotte

    VastaaPoista
  13. Voi miten kaunista. Meille lääkäri sanoi selän ihottuman perusteella, että parvorokko.

    VastaaPoista
  14. Kyllä niin silmä lepää noissa kuvissa! Kaunista on ! Kummasti sitä muutes tavaroita siirtämällä saa itselleen piristystä,ja ihan ilmasex!
    Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  15. Teillä on todella kaunis koti! Ja tuo lamppu nurkassa aivan ihana!

    VastaaPoista
  16. Jotenkin tuo punainen väri pistää nyt niin söpönä silmään.

    VastaaPoista
  17. Mielettömän kauniilta näyttää *huokailee* :))

    VastaaPoista
  18. ihania kuvia...punainen pistää kivasti silmään.kun itsekin juuri punaisia tekstiilejä virittelin kotiini(katso kuvat)...
    Mukavaa syksyistä viikonloppua:)

    VastaaPoista
  19. Kuulostaa ihanalta! Mäkin alan vähän lämmetä tolle syksyn tulolle.. Kivoja päättäjäisiä ja paranemisia!

    VastaaPoista
  20. Aivan ihanan valloittavia kuvia <3

    VastaaPoista
  21. Voi miten kaunista ja nuo punaiset sävyt tekee ihanan syksyisen tunnelman. Ajatuskin siitä, että saisi istua kotona kynttilänvalossa ja omppupiirakan tuoksussa, tuntuu ihanalta. Viikonloppua kovasti odotellaan!

    VastaaPoista
  22. Näyttää ihastuttavalta! Saako kysyä mistä ihmeestä olet löytänyt tuon tumman metallisen (?) katulyhdyn tyylisen esineen? Se on upea! Mukavaa viikonvaihdetta perheelleenne :)

    VastaaPoista
  23. Villa Harmonia: Lyhty on ostettu toukokuussa Vaasasta sisustus Säteestä. :)
    Kiitos kaikille kommenteista! Ihania ootte!

    VastaaPoista
  24. Ihania tunnelmallisia kuvia kauniista kodistanne! Ja punainen niin piristää sisustusta,tykkään <3.

    VastaaPoista
  25. Moi! Teillä on niin tunnelmallista, joulun värit hiipii hiljaa... :)

    Olen niin onneton kaikkien kukkien ja kasvien kanssa, mutta kerro mikä ihana roikkuva pienilehtinen viherkasvi teidän ruokailuhuoneen hyllyllä on??

    Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
  26. Anonyymi: Se kukka on lankaköynnös. :)

    VastaaPoista
  27. Huoh... niin kaunista, onko muuten kukaan koskaan kertonut sitä sulle :D

    VastaaPoista
  28. Heh, mulla on ollu jo puolitoistavuotta tekeillä torkkupeitto isoäidinneliöistä :D Palaset alkaa olla valmiina, tai ainaki lanka loppu- nyt pitäis alkaa pohtimaan palojen kiinnitystä.. :O

    VastaaPoista
  29. Ihanan kaunis koti. Mistä olet hankkinut nuo ihanat rottinkiset tuolit? Tahtoo samanlaiset. Mukavaa syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
  30. Anonyymi: Tuolit on ostettu kankaanpäästä Homeberry nimisestä liikkeestä. Tuolit ovat Riviera Maisonin, joten niitä löytyy varmasti monelta paikkakunnalta, missä vain on riviera maisonia myyviä sisustusliikkeitä. Tosin tuolla Homeberryssä tuolit olivat edullisempia. :)

    VastaaPoista